Rodut

Kasvattamani rodut ovat tällä hetkellä nonself brindle (sk ja crest), texel ja sheltie. Merino ja coronet ovat jotenkin vain jääneet pois linjoista. Ehkä keskityn niihin taas joskus.

 

Nonself brindle

Sileäkarvainen rotu, jossa esiintyy kahta väriä. Black ja red.
Kuvion pitäisi olla tasaisesti näitä kahta väriä sekaisin koko kropan alueelta.

Rotu on ollut innostukseni jo monta vuotta. Valmiilta pöydältä en ole päässyt aloittamaan, vaan kasvatukseni alkoi sopivien jalostuseläinten löytämisellä kolmevärisistä linjoista, tai muuten muille värivirheellisistä yksilöistä. Ensimmäinen poikue syntyi 10.6.2011. Emo oli lilac/golden ja isä kahdella golden karvalla siunattu black. Jälkeläiseksi syntyikin sitten jalostukseni perusta. “Anchor”, eli Ankkuri. Liian vaalean punertavan värin omaava aika kiva brindle, jonka kanssa olen käynyt Ruotsin puolella jonkin verran näyttelyissä, koska tätä yhdistelmää ei Suomeen silloisilla säännöillä saanut rekisteröityä (nykyisin saisi, mutta Ankkuri on jo wanha)

Tämä rodun kanssa otan iisisti ja olen hätiköimättä. Pikkuhiljaa punnerretaan tuloksia kohti.  Kuvioltaan jalostukseen kelpaavia syntyy harvoin ja näyttelytähtösiä vielä harvemmin. Tähän mennessä olen näyttänyt kokonaista kahta kipaletta.

_mg_8823 _mg_8844

Texel ja merino:

Pitkäkarvaiset kiharakarvaiset rodut. Turkin tulee olla tiheä ja muodon auki kammattuna pyöreä. Turkkia ei näyttelyttäessä saa olla katkottu omistajan tai marsun toimesta. Liian turmeltunut tai saksittu turkki kuuluu klipattuun luokkaan, jossa turkin kuuluu olla niin pitkä, että se osuu pöytään. Kaikki värit sallittuja (väriä ei arvostella Suomessa).  Merino on texel rodun crestillinen versio. Eli omaa päässä pyörteen.

Texel on lempirotuni pitkäturkkisissa. Kiharan turkin ansiosta turkki pysyy kivasti pois maasta ja näin ollen pysyy siistimpänä, kuin suoraturkkisten. Luonteet tämän rotuisilla marsuillani ovat olleet aivan ykkösiä. Ensimmäiset Texelit tulivat minulle Delfoin marsulasta ja sittemmin myös Ruotsin puolelta Define, Malaxis sekä jo lopettaneelta Eternity’s marsuloista. Teemme paljon yhteistyötä Delfoin marsulan kanssa.

Vaikka kyseessä on pitkäturkkinen rotu, ei turkki mielestäni ole niinkään vaativa. Säännöllinen turkin läpi käyminen varsinkin takajalkojen paikkeilta on suotavaa harvalla kammalla säännöllisesti. Jos marsu ei ole menossa näyttelyihin, niin sakset on keksitty. Ja niitä suosittelenkin käyttämään varsinkin kesäisin. Turkki kasvaa sen 0,5-1cm kuukaudessa.

Näyttelyttäessä turkki täytyy suojata. Useinmiten tämä tapahtuu nyyteillä, eli turkki talouspaperiin tai kroonikkovaippaan suojattuna. Tai niinkuin minä, otan turkin isomman puoleiseen hiusklipsiin ja kiinnitän marsun päälle nutturaksi. Texelin turkki on onneksi sen verran muotoutuva, että nyytit pysyy helpommin paikallaan, kuin suoraturkkisilla. Itse käytän texelin pesuun karkeakarvaisten koirien shampoota ja hoitoainetta.

Miten hyvänsä sitten suojaakaan turkin, on näyttelyura ulkomuotoluokassa useinmiten ohi siinä 10kk vanhalla marsulla, jolloin turkki alkaa olla niin kulunut, katkeillut ja painava, että on tuskaa pitää pituutta enään yllä, jos marsu on antanut olla turkkinsa rauhassa syömättä sitä, voi ura olla pidempi. Silloin tällöin kuulee marsuista, joiden turkkia on saatu pidettyä reilusti yli vuoden näyttelykuntoisena. Tähtitiedettä, joten jos kysyttävää, niin otathan yhteyttä.

img_1535 _mg_8901

Sheltie ja coronet:

Pitkäkarvainen suoraturkkinen rotu. Aivan samanlainen muuten, kuin texel.  Coronet on sheltie rodun crestillinen versio.

Sheltie oli rotu, jolla sain vuonna 2014 kasvattajanimeni, eli esitin kasvattajakatselmoinnissa 2 ryhmää, joista kummassakin oli 2 marsua, eli yhteensä 4 marsua…

Tuskailen aina tämän rodun edustajien kanssa turkissaan pitämisestä. Nyytit nimittäin eivät meinaa millään pysyä, koska turkki on liukas. Näin ollen saan peppupissien ja katkenneen turkin takia usein lopettaa marsun uran näyttelytähtenä ennenaikaisesti. Turkin hoitoon on samat säännöt, kuin texelillä, mutta klipsit ei todellakaan toimi. Shampoo valinnat on hyvä olla vain öljyisempiä ja hoitavampia, kuin texelillä. Riippu hyvin paljon yksilöstä, mikä on hyväntyyppinen shampoo. Turkin pitäminen kunnossa on astromiaa…

dsc_0309