Kasvatus

Mistä kaikki sai alkunsa

Marsuja minulla on ollut vuodesta 1996, jolloin oli saatava lemmikki. Koiran ja kissan sekä kalojen lähtiessä listoilta, oli äitini sitä mieltä, että marsu olisi hyvä, koska veljillänikin oli ollut sellaiset 70-luvulla. Viimeinen silaus tuli, kun eräänä päivänä koulupäivän jälkeen, oli siemensekoituspussi ilmestynyt kirjoituspöydälleni.

Nasu oli ensimmäinen marsuni. Se auttoi minua selviytymään teinikriiseistä vain pelkällä olemassa olollaan. Koulukiusattuna minulla ei ollut käytännössä kuin pari ystävää, joten kotona odoittava ystävä oli parasta, mitä minulla tuohon aikaan oli. Nasu oli joka paikassa kanssani. Kiertelimme yhdessä jopa kesäisin eurooppaa vanhempieni kanssa asuntoautolla.

2002 minulle tuli veljeltäni vahinkopoikueesta toinen marsu. Abessinialainen Viki. En enään koskaan pidä yksinäistä marsua, enkä missään nimessä suosittele. Nasun käytös nimittäin muuttui niin totaalisesti, että ihmettelen, miten se oli selvinnyt siihen asti. Kököttäjästä tuli erittäin sosiaalinen ja pojat olivat kuin paita ja peppu. Ei 90-luvulla eläinkaupassa kerrottu, että marsuja pitäisi olla kaksi. Sentään osasivat kertoa että tarvitaan c-vitamiinia. Olen edelleen ehdoton yksinäisten marsujen kanssa. Pitää olla kaksi. Vaikka eivät samassa häkissä eläisikään. Nasu sai viimeisenä elinvuotenaan marsumaisen elämän marsukaverin kanssa. Sitten epilepsia ja krooninen tassutulehdus vei ensimmäisen sekä tärkeimmän eläimeni.

Harrastuksen alku

Vuonna 2003 kävin ensimmäisen kerran Kaapelitehtaalla näyttelyssä Vikin kanssa. Tämän jälkeen olenkin käynyt hyvin ahkerasti näyttelyissä ja saanut pitkäaikaisia ystäviä marsupiireistä. Osallistuin aluksi lähinnä pet-luokkiin ja pet-toimikuntakin tuli pian lähelle sydäntäni.

Ensimmäinen ulkomuotoluokan marsu oli vuonna 2006 Goldhill’s Mopping Corners. Samalla se oli ensimmäinen pitkä-turkkinen marsuni. Musta Coronet valmistui myös muotovalioksi ja taisi säilyttää turkkinsa 9kk vanhaksi asti. Tämän jälkeen tutustuin nonselfien näyttelyttämiseen Dixie African Devil marsulla. Tämän jälkeen olen näyttelyttänyt useita marsuja self sekä pitkäturkkisten rintamalla.

En omistanut ainuttakaan naaras marsua 11 vuoteen. Joten Anu Saarelan kanssa teimme sopimuksen, että ensimmäisen poikueet, mitä meille syntyivät, syntyivät kasvattajanimen Dixie alle. En tuolloin vielä lämmennyt omalle kasvattajanimelle. Hämäläinen kun olen.

Yhdistysaktiivina

Iso osa kasvatukseni perustaa on useiden eri tahojen kuuntelu ja ystävystyminen yli valtakunnan rajojen. Tuomareiden kuskaus sekä näyttelyissä sihteerinä toimiminen oli minulle luonnollista näyttelytoimintaa. Valmistuin vuonna 2008 marsujen pet-tuomariksi ja toimin tuolloin myös hetken aikaa pet-toimikunnassa. Hallitustoiminta ei myöskään ole mitään uutta. Olen hankkinut näyttelyille sponsoreita alunperin Kirsi Ruotsalaisen opastuksella ja näin ollen olen tutustunut useisiin eläintarvike-alan maahantuojiin. Nykyisin teen oikeastaan kaikkea mahdollista hallitustoiminnan lisäksi.

Suosittelen kaikille vetää varsinkin näyttelyissä näyttelynjärjestäjien hihasta ja kysyä, mitä voi tehdä. Siitä se alkaa.

Kasvatuksen alku

Haaveilin useita vuosia kasvattajanimen hankkimisesta. Rotu ei ollut selvillä, kunnes jostain sain päähänpinttymän, että kait sitä sileäkarvaisissakin brindle voisi olla. Vuonna 2009 kävikin sitten tuuri. Dixie Dame Xena englanningrest black golden vei sydämeni ja toi haaveeni yhtä pykälää lähemmäksi toteutumista. Useita vuosia haalin risteytyksiä, jotka olisivat edes vähän sinne päin, kuin brindlet. Jalostustyöhön meni vuosia, ennen kuin sain ensimmäisen oman brindle kasvatin rekisteriin.

En kuitenkaan hakenut kasvattajanimeä alunperin brindleille, vaan pitkäturkkisille. Ensimmäinen Coronet marsuni jälkeen minulla on ollut koko ajan joku pitkäkarvainen näyttelytyksessä. Suurin osa Delfoin marsulasta, mutta myös Goldhill’s sekä ulkolaisilta kasvattajilta. Jalostustyö pitkäkarvaisissa alkoikin sitten 2003, jolloin syntyi kasvattajakatselmointiin osallistuneet coronet marsuni.

Miksi Flying?

Väänsin omaa kasvattajanimeä jälleen tuttuun hämäläiseen tyyliini vuosia. Kerran Liz Knutsson sekä Pernilla Holmberg olivat näyttelyn jälkeen meillä yötä ennen seuraavan päivän lentoja. Koko näyttelyn paluumatkan hassuttelimme erikoisilla marsujen nimillä ja puhe siirtyikin pian siihen, että mikä valittaisiin minun kasvattajanimekseni. Parkkipaikalle saavuttaessa en hirveästi varonut tien reunusta. Seurauksena, että takana olevat marsut hypähtivät muutaman sentin ilmaan. Minun marsuni lentävät. Kasvattajanimeni on Flying. Tämä päätettiin tuolla sekunnilla.

Vastatuulta

Se että on ollut kauan marsuja, ei tarkoita, että olisi kokemusta. Olen kuitenkin oppinut vuosien varrella erinäiset asiat, jotka ovat erittäin tärkeitä, jos aikoo pitää laumansa terveenä. Sieni infektio marsulassa muutama vuosi takaperin oli yhtä painajaista. Onneksi oli kesäaika, joten dippasin, puunasin ja siivosin järjettömästi. Marsuja oli jo kuitenkin sen verran, että stressi oli kova. Vuosi tämän shown jälkeen revin kaiken mahdollisen, mitä irti sai marsulasta ja poltin sen. Samalla dippasin ja puunasin jälleen kerran marsut, kuin olisi ollut oireita ja päästin sen jälkeen täysin uusittuun marsulaani elämään.

Koskaan en enään laita marsua näyttelystä suoraan marsulaan ilman asianmukaisia pesuja. En halua kokea koskaan tätä toiste.

Vuosien varrella on myös ollut useita erilaisia sairauksia yksittäisillä eläimillä. Eläinlääkärikuluja en halua edes ajatella, mitä on mennyt vuosien aikana. Tästä syystä jokaista, joka hankkii “edullisen” marsun, tulisi ottaa huomioon, että pelkkä klinikkakäynti voi olla tuplaten marsun hintainen. Pyrin yhteistyöhön eksoottisten eläinlääkärien kanssa ja vienkin “kiinnostavat” tapaukset tutkittaviksi erikoislääkäreille. Vaikka marsu on suhteellisen yleinen kotieläin, ei se valitettavasti ole niin tunnettu eläinlääkärien keskuudessa. Asuinpaikkani positiivisia puolia onkin se, että lähistöllä on usean eksoottisiin eläimiin erikoistuneita eläinlääkäreitä sekä useita klinikoita, joissa kiinnostusta löytyy enempi, mielestäni marsun perusvaivoihin.

Marsula

Marsulani on remontoitu v. 2012 syksyllä vastaamaan eläinten vaatimuksia. Tilat sijaitsevat kellarissa, jossa muutenkin tulee itse vietettyä muuten vähän aikaa. Valaistus on sähkömiehen kassa valittu kostean tilan ohuiksi loisteputkivalaisimiksi, sähköjohdot on kaikki katon rajassa, laatta lattia, rapatut ja maalatut seinät sekä ilman mitään puisia osia. Marsulan värit ovat myös valittu niin, että pöly ei näy niin helposti. Helposti desinfioitava. Tilassa on vanha vaatehuone, josta tuli heinähuone. Kivitalo ei ole koskaan täysin lämmin, varsinkin kun puolet kellarin tilasta sijaitsee maan alla. Kosteus on silloin tällöin ongelma, vaikka taloon on hiljan tehty salaojitus. Olen halpojen ilmastointilaitteiden sekä kosteudenkerääjien suurkuluttaja…

Marsut asuvat itse tekemissäni kerros häkeissä, jotka perustuvat vanhaan Ikean muovilaatikkosarjaan. Siivouksen sekä ruokinnan helppous on ollut aina pääasia, kun olen suunnitellut häkkejä. Tällä hetkellä häkkihökötyksissä on menossa versio 5.0. Joka toinen vuosi on nyt tullut muunneltua häkkiratkaisuja aina hitusen erilaiseksi. Muovilaatikot ovat olleet mukana kolmessa. Tällä hetkellä väliseiniä muuttamalla, on helppo muuntaa häkin kokoa.

Harrastan ainaista kuivikekriisiä. Tällä hetkellä testauksessa on Superpahna, jota olen käyttänyt kesästä lähtien. Toiveenani on löytää kuivikeratkaisu, joka olisi helppo, ei tuottaisi roskaa paljoa eli tähän liittyen myös maatuisi nopeasti.

Ruokinta

Kaiken ruokinnan perustana on laadukas heinä. Itse valitsemani paalit suoraan viljelijältä, sekä mukana oloni heinän teossa takaavat, että marsuni saavat parhaan mahdollisen heinän, mitä on saatavana. Kesäisin oman, sekä ystävien piha- sekä niittyheinä korvaa kaiken tuoreravinnon ja talvisin tuoreena ovat monipuolisesti tarjottavat juurekset sekä vihannekset pääpainona kuitenkin sesonkituotteet, kuten “hevos”porkkana, punajuuri sekä omena. Pellettinä käytän Rodo Kani kasvatusta (joka on tämän hetken markkinoiden ainut suomalainen jyrsijärehu), kauraa, sekä valkuais sekä proteiini pohjaisempia pellettejä, jotka vaihtuvat saatavuuden sekä tarpeen mukaan.

Kasvattaminen

Olen yrittänyt pitää pari kertaa vuodessa ns. babyboom kausia. Olen huomannut, että tällöin on ollut raskauksissa sekä synnytyksissä vähempi ongelmia sekä isoja poikueita voi sekoittaa pienten poikueiden kanssa, jotta kaikille riittää maitoa.

Brindlejä kasvattaessa lähes kaikki naaraat, joissa on mustaa ja punaista jokseenkin sekaisin keskenään, jäävät kotia. Kotia useinmiten etsii marsut, joissa on valkoista tai ovat yksivärisiä tai muuten oudon värisiä rotuun katsoen. Marsujeni taustat ovat hyvinkin erilaisia, joten tällaisiin yllätyksiin osasin varautua. Kuitenkin rotu, jota on äärimmäisen vaikea saada mistään, on vaan otettava vastaan, mitä tulee. Olen hakenut kahdelta kasvattajalta Ruotsista kasvatuksen loput omaan jalostukseeni. Zefyr’s sekä Tip Toe’s kasvattajat Jonna Tikan ohella ovat auttaneet paljon tämän rodun eteenpäin viemisessä. Pitkäaikainen haaveeni saada agoutia jalostukseen totetui juuri, kun All Star’s marsulasta saapui agoutia jalostukseeni.

Brindelejen jalostus tuntuu olevan ikuisuusprojekti. Ensimmäinen näyttelytasoinen brindle joka syntyi oli Flying Rudder ( suom. Lentävä Peräsin). Tämä oli myös ensimmäinen brindle jonka sain rekisteriin Suomessa, joka tapahtui sekin rekisteröintimuutoksen jälkeen. Äiti nimittäin on erittäin hyvän näköinen tort (siis oikeasti ilman sitä valkoista. Inhoan valkoista) ja isä on erittäin harvakuvioinen brindle. Rudder on valmistunut myös suomen ja ruotsin muotovalioksi. Tämä on toistaiseksi ainut näyttelytasoinen brindle, mikä on syntynyt 6 vuoden projektini aikana.

Vastapainoa erittäin haastavalle rodulle minulle tuo pitkäturkkisten kasvatus. En vain osaa olla ilman näitä nyyttipommeja. Työtähän näyttelytyksessä olevien kanssa aina on, mutta kun hoitaessa turkkia tulee aukaistua nyytit ja kammattua turkin täysin auki, saa siitä tunteesta palkinnon. Kasvatan tällä hetkellä on suoraturkkiset sheltie ja coronet sekä kiharaturkkisista texel ja merino. Alpakat kiinnostavat jonkin verran ja yksi poikueellinen sellaisia on jo syntynytkin. Muutenkin olen pyrkinyt jalostusvalinnoillani pyrkimään käkkärämpiin rotuihin, mutta hieman huonolla menestyksellä, koska kaikki naaraani ovat tällä hetkellä suoraturkkisia.

Nimeän marsuni miten sattuu. Useinmiten on ongelma, kun niitä nimiä ei tuppaa keksimään. Sen verran olen kuitenkin päättänyt, että näyttelytasoiset brindlet ovat laivan osia ja takatukalliset ja crestilliset pitkäturkkiset näyttelytettävät ovat merirosvoja. Se yksi alpakkapoikue tuli katsottua Perun kartasta. Teemoja on toki sitten ollut enemmänkin. Myös sellaisia nimiä, mitkä eivät kestä päivänvaloa. Haaveenani olisi nimetä todella hieno näyttelymarsu sellaisella nimellä, mitä en itsekään osaa lausua.

Minulta saa kysyä kaikkea mahdollista marsuista taivaan ja maan väliltä. En välttämättä osaa itse vastata kaikkeen, mutta olen aina pyrkinyt etsimään vastauksia.